• Merit Lindén

Julian Barnes: The Sense of an Ending


(English post below)

Luin Julian Barnesin The Sense of an Ending ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, kun ostin sen. Nyt kun aloitin tämän blogin ajattelin kirjoittaa siitä postauksen, mutta huomasin että en muistanut siitä oikein mitään. Johtuiko se siitä, että kirja oli niin mitäänsanomaton vai oliko vika kenties lukijassa?


Olen muuttanut nykyiseen asuntooni reilu pari vuotta sitten ja muuton yhteydessä tein julman karsinnan kirjahyllyyni. Saada jäi vain ne, jotka haluaisin vielä lukea uudelleen, joita voisin suositella ja lainata tutuille ja tietysti ne joita en ollut vielä lukenut. Tosin juuri muistin, että annoin eteenpäin pari kirjaa, jotka olivat notkuneet hyllyssä useamman vuoden lukemattomina ja nyt olisin sitten halunnut lukea. Se että Barnesin teos oli säilynyt hyllyssä kertoi minulle että sille oli syynsä. Siispä ei auttanut muu kuin ottaa se uudelleen luettavaksi.

Nyt muistan miksi se on edelleen hyllyssäni. Barnesin kirja on kertomus tavallisesta elämästä, siitä miten todellisuus muuttuu kun oma versio siitä muodostuu unohtuneiden ja muistiin jääneiden tapahtumien kokoelmana. Taaksepäin katsottuna omasta nuoruudesta ei välttämättä ole jäänyt mitään sen kummempaa mielikuvaa tai erityistä hetkeä, jolloin kaikki muuttui. Käytiin koulussa, otettiin vastaan erilaisia tapahtumia ja asioita, rämmittiin läpi ensimmäisten ihmissuhteiden ja päädytään keski-ikäisiksi.

Se, miltä sinun mielestäsi sinun elämä näyttää ei välttämättä ole se sama näky, jonka joku toinen näkee. Vasta kirjan puolenvälin jälkeen saadaan vähitellen näkyviin toisenlainen todellisuus, josta kirjan Tony on täysin tietämätön. Se, minkä hän on kuitannut vain yhtenä ohi menneenä ja lopulta aika vähäisenä käänteenä elämässään onkin muuttanut toisten ihmisten elämän totaalisesti.

Barnesin kerronta on minulle hyvin mieleistä. Siinä ei käytetä turhia sivulauseita paitsi silloin kun käydään välillä enemmän Tonyn pään ja mielen sisällä. Etenkin alkupuolisko on hyvinkin toteavaa ja peittelemätöntä. Hän käyttää mielenkiintoisena tehokeinona oman hahmonsa muistin epäilemistä. Barnes kirjoittaa tapahtumista kyseenalaistaen ne itsekin vain yhdeksi versioksi tapahtuneesta. Puolivälin jälkeen teksti muuttuu oleellsesti. Siirrytään nykyiseen hetkeen ja aikaan, jolloin Tonyn elämässä on aikaa oman elämänsä ja elämän pohdinnoille ylipäätään. Vanha nuoruuden ystäväporukan taipumus filosofointiin nostaa taas päänsä. Tony tuntuu tiedostavan, että hänen elämänsä tapahtumat ovat aika pitkälti jo eletty ja loppu on vain olemista. Hän on hyväksynyt elämänsä sellaisena kuin se oli eroineen ja ihmissuhteineen ja asettuu elelemään rauhallista ja jokseenkin tasaista vanhuutta. Kunnes saa kirjeen. Se syöksee Tonyn kyseenalaistamaan sen miten hän oman elämänsä muistaa ja reflektoimaan sitä itsensä ja entisen vaimonsa kanssa. Tosin jälkimmäinen jättää hänet viisaasti jatkamaan pohdintoja ihan yksin. Se mitä minä olen, ei loppujen lopuksi ole kenenkään muun käsissä, kuin minun itse.

Nimestään huolimatta Barnesin kirja ei ole synkkä eikä raskas. Se ei kuitenkaan ole mikään kevyt kesäromaani vaan vaatii lukijaltaan kärsivällisyyttä. Plussaa tulee ehdottomasti siitä, että lopun paljastuksella ei mässäillä vaan se todetaan yhtä eleettömästi kuin kaikki muukin. Näin tapahtui ja nyt ymmärrät kaiken muun minkä olet tiennyt tähän asti. Mielenkiintoista kirjassa on se, että täysin sivullinen hahmo Tonyn elämässä onkin se, joka hänen vanhuutensa ensipäivinä muuttaa hänen käsityksen itsestään. Motiivit kirjeen lähettämiseen jäävät käsittelemättä, mutta se ei ole edes tarpeellista. Koko kirjan ydin ei ole siinä miksi asiat tapahtuvat vaan siinä kuinka se mitä me olemme ja mitä me teemme on aina vain oma käsityksemme itsestämme.

The first time I read this book has been forgotten. When I found this from my bookshelf I had a distant memory of it but honestly, I had pretty much forgotten what it was about. Was it because of the book or because of my poor memory? I was pretty sure there's nothing wrong with this book, because I tend to get rid of bad ones pretty soon. So I had to read it again to remember, why I still have it.

This book Julian Barnes has written is about life and what kind of memory you have of it. There's an interesting kind of method of writing questioning what the main character remembers right. First half of the book is a brief memory of a certain period of his life. Small instances that he remembers that might have something to do with something or not. It might feel just a mixture of not related things but that is kind of the point. When we recollect things that happened in our youth, it's never what actually happened but our recollection of it. And that's what this book is about. Your memory of you and your doings can be very different to someone else. You can live pretty happily through your life not knowing what you've caused totally not in any intention but purely coincidently.

I like Barnes' writing. It is mostly short, not sentimental but pretty descriptive. It makes a perfect contrast to the ending. Everything he remembers is quite smooth, not too emotional, nothing too drastic. Yet he finds out, that he's been the one causing the most extreme things there can happen in life.

This is not a book to read on a beach holiday (unless you're like me who thinks lying under the sun most perfect place for philosophical thoughts) but it's not very heavy reading either. There's a air of unintended ignorance. I appreciate the non dramatic way he writes about the dramatic ending. I'm not a fan of overly dramatic and extreme way you can see in a lot of movies and books nowadays. I like the shortness in sentences that becomes when you get older. The more you have lived, the less you need to tell about it. Things are, they happen, it's gone. Except, in this case.

#JulianBarnes

5 katselukertaa

© 2019 by Salt & Pepper. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now